Kuumat koirat

HerttaÄssän pennut tuli maailmaan 9.6.2024

Rieskamaan Myytistä neljäs sukupolvi näki päivän valon meillä. välissä Kirjalan Hertta ja Kirjalan HerttaÄssä, joiden jälkeen nämä neljä taaperoa. Nyt ovat pennut jo lähes kolmeviikkoisia, ja alkaa pentulaatikossa olla enemmän elämää. Silmät ovat auki, liike lisääntyy ja ääniinkin aletaan reagoida lisääntyvässä määrin. Emällä riittää maitoa ja hoitaa pentujaan mallikkaasti.

Kuten aikaisemminkin on todettua. Narttu kun penikoi ensimmäisen kerran noin kahden vuoden iässä, hoituu koko synnytys hyvin eikä yleensä ihmisen tarvitse muuta kun vierestä seurailla. Niin kävi nytkin. Reilut kaksi tuntia, niin kolme poikaa ja tyttö olivat äitinsä hoivattavana. Tyttö syntyi viimeisenä, äänekkäästi velipoikiaan komentaen pois tieltä.

Peruuntuneen varauksen vuoksi , yksi terhakka urospentu on vielä vailla uutta kotia.

1.6.2024 ja kesä kuumimmillaan.

Kuumaa oli jo Parikkalassa 18.5.2024, kun Tuiretuinen sai ensimmäisen sertinsä. Näyttelypaikkana oli aukea ravirata, jossa onneksi pääsi viilentävä tuuli puhaltamaan ja paksukarvaisten koirien olo oli paljon helpompaa.

Nyt viimeinen viikko on ollut vieläkin kuumempaa, kolmea kymppiä on lämpötila mittarissa hiponut. Hertta-Ässä (Höpö) alkaa olla viimeisillään. Pentuja näyttäisi tulevan, vaan lukumäärä on arvoitus. Reilun viikon päästä olemme asiassa paljon viisaampia.  


Kevättä kohden, HerttaÄssä astutettu

Kevään tulo lähti pari viikkoa sitten vauhdilla käyntiin, ja lumihanget vajosivat silmissä. Nyt on tuloillaan jo toinen "takatalvi", vaan se ei tunnu tyttöjen ilonpurskauksia tarhassa haittaavan. Tunnelma on lämmin, kun juoksut kiertävät koko porukkaa vanhemmasta päästä nuorimpaan. Nyt alkaa elämä jo hiukan rauhoittua, kun nuorimmainen Tuiretuinen enää painii enää juoksujensa tunnetiloissa.

Vanhempi kaarti on tullut siihen ikään, että ovat pentunsa tehneet, niin on nuorempien aika alkaa kantaa vastuuta tulevaisuudesta. Mielipiteeni pentumisen aloitusiästä on aina ollut, että mitä nuorempana aloitetaan sen paremmin hommat hoituu luonnostaan. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että lapsilla käytäisiin pentuja teettämään. Kennelliiton raja 18KK ja sitä vanhempi on aivan kohdallaan varsinkin pienillä roduilla kuten pystykorvat. Isommilla roduilla, kuten ajokoirat voi ensipenikointi olla hyvä siirtää vuodella vanhemmaksi, jo hitaamman fyysisen kehityksen vuoksi.

Meillähän tätä nuoren polven vastuuta yrittää nyt sitten kantaa kohta kaksivuotias Kirjalan HerttaÄssä. "Höpö" on astutettu uroksella Pettukangas Manu. Manullahan on jo näyttöä kilpailusaralta linnunhaukkukokeissa. Parhaana tietenkin Haukkuottelun viimesyksyn kolmas sija, jonka "Höpön" sisarpuoli Kirjalan Nimi voitti. Sen myötä Manu sekä Nimi edustavat Suomea tulevan syksyn maaottelussa.

Manun ja Höpön pentuja odotellaan kesäkuun alkupuolella. Oletpa sitten uusi tai kokeneempi harrastaja vailla koiraa  kaveriksi harrastuksiin, ota rohkeasti yhteyttä.


 KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (kennelliitto.fi)


https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI28114/20&ReknoE=fi39872/22

Hyvää joulua ja onnea uudelle vuodelle 2024


Talvi on tullut 30.11

No niinhän siinä loppujen lopuksi kävi, että Kirjalan Nimi kruunattiin vuoden 2023 Haukkukuninkaaksi. Ensimmäisen päivän tulos riitti mestaruuteen. Onnea Nimi, Jarmo sekä Minna.
Meillä pystykorvien kausi on jatkunut metsästyksen ja nuorukaisten harjoituksen merkeissä. HerttaÄssä on parantanut otteitaan mitä pidemmälle syksy ja talvi on edennyt. Hyviä haukkuja ja uusintoja pitkistäkin matkoista on ollut, ja hiljaisia lintujakin on alkanut männyt latvoista löytyä. 
Tuiretuinen liikkuu innokkaasti ja uteliaasti metsässä. Ensimmäiset lintuhaukutkin on jo koettu, vaan hiiret ja myyrät vie vielä voiton kiinnostuksen kohteissa. Rohkea on pentu ja mukava on katsoa kehityksen kulkua.

Ajokoirien osalta hyvin alkanut kilpailukausi tyssäsi Vipotiinan karsiutumiseen Idän Lohkon valinnassa. Pienestähän nämä marginaalit ovat tässä vaiheessa kiinni, ja nyt kohtalo oli tämä. 

Heti seuraavana viikonloppuna Vipotiina starttasi naisten kilpaan Uuraisilla. Pienestä jäi kiinni bodium paikkakin. Sijoitus oli kuitenkin hyvä, neljäs.

Nuorukaisista Helenakin on päässyt jo sairastuvalta tositoimiin. Pupu on saanut kyytiä jo useampaan otteeseen, vaan sittenhän se uusi riesa Helenalle ilmaantui ensimmäisen kerran. Siinä sitä porukalla ihmeteltiin, että mitä nuo tipat oikein ovat, jotka minun jäljestäni jää. Taas tuli karanteenia parisen viikkoa.

No sittenhän Ilotiina on saanut aikaa Metsäreissuille. 6:den kuukauden kokemuksella ei paraatimarssia Uralille olla tehty, mutta ensimmäistä omatoimisesti löydettyä jänistä on ajettu kymmenen minuuttia ja haukkuakin on matkalla pitänyt.
Tokihan alkumetreillä ollaan, mutta kiinostusta asiaan on.

Näin jatketaan kohti syvintä talvea ja suuntina uusia seikkailuja.
  

Lokakuu 8.10.2023

Ajokoirien kausikin ollut jo hyvän aikaa vauhdissa, niin treenien, metsästyksen ja kilpailujenkin osalta.

Ilotiina kohta 5kk on metsäretkiä muutamia tehnyt, vaan jänistä ei ole vielä nähnyt. Vaan käpyjä ja keppejä on ahkerasti kannellut, sekä avaraa maailmaa ihmetellyt.

Helena epäonnekseen ollut sairauslomalla jo parisen viikkoa, ja tovi vielä menee. Jäniksen perässä kalliomursketietä joku sata metriä. Kahdesta polkuanturasta palat pois, nyt tupahoitoa ja rasvausta.

Vipotiina on ajokokeissa kaksi karsintaa kohti kilpaa jo selvittänyt. Vielä olisi viimeinen porras selvitettävänä. Idän lohkon valinta Uuraisilla lokakuun lopulla. Siellä vastus vain kovenee ja kahdestatoista osallistujasta kolme parasta jatkaa valtakunnan loppukilpailuun. Sitä odotellessa.

Lokakuu 8.10.2023

Tätä kirjoitellessa jännitetään Kirjalan Nimin ja Jarmon puolesta, kuinka Parkanon haukku-ottelussa käy. Ensimmäisen päivän jälkeen Nimi on selkeästi "piikki paikalla", vaan toinen päivä kaiken muuttaa voi. Onhan kelikin jonkun verran eilisestä tasoittunut. Nähtäväksi jää, iltapäivällä olemme paljon viisaampia.

Kaikkien muiden Lohkon valinnassa olleiden Kirjalan pystykorvien (Sissi , Emma ja Hertta) tie  päättyi siihen. Tosi onnellinen saa olla, kun noinkin monta lohkon valintoihin saakka pääsi. Lisäksi kovatasoisessa Pohjois-Pohjanmaan piirinmestaruuskisassa kilpaili Ruska ja Taisto, vaan rahkeet eivät aivan riittäneet jatkoon.Kiitos siitä aktiivisille omistajille.

Meillä satoi ensilumen viime yönä, ja valoa tuli kerralla lisää syksyn harmauteen. Syksy jatkuu metsästyksen merkeissä, ja Herttaa valmistaessa Pohjoismaiden mestaruuskisoihin suomussalmelle.

Kesä syksyyn jo kääntyy 5.9.23

Ja huomaa miten aika on vierähtänyt, eikä tännekään ole ehtinyt pitkään aikaan. Syitähän on helppo keksiä, mutta parhaiten sen voi vierittää tuonne koirataloon. Siellä riitti vauhtia ja vilskettä koko kesän kymmenen pennun voimin. Nyt pennut ovat olleet uusissa kodeissaan jo tovin, ja meitä jäi ilahduttamaan Ilotiina ajokoira ja Tuiretuinen pystykorva. Tyttöjä tietty molemmat.

Nyt kun koiria on saanut liikuttaa metsissä jo parisen viikkoa, alkaa pikkuhiljaa mammakoiratkin kuntoutua. Toki paras vire on vielä hakusessa, mutta onhan vielä aikaakin tärkeimpiin koitoksiin metsästyksestä puhumattakaan.

Ajokoirien koekausi avataan todenteolla vasta syyskuun loppupuolella piirin karsintojen osalta. Vipotiinan on tarkoitus startata kisaan mukaan, kisan ollessa täällä meillä  Puumalassa. Saas nähdä mihin Vipon rahkeet tänä syksynä riittää. Jäniskannat rusakoista puhumattakaan näyttää olevan hyvät ympäri maan, joten koirille ajettavaa ja Naisille ja miehille pyydettävää riittää.

Pystykorvat ovat koekautensa jo avanneet. Piirinmestaruuksista on mitelty jo useammassa piirissä, jotka ovat olleet samalla karsintakokeita Lohkon valintoihin. Ilahduttavasti oman Suur-Savon kennelpiirin mestaruuden voitti Kirjalan Emma Jäppilästä, jonka omistaa Tiia ja Lauri Welin. Emman lisäksi Idän lohkon valintaan Siilinjärvelle matkaa myös Kirjalan Hertta, joka nousi jatkoon kolmen valitun joukkoon PM kisojen neljänneltä sijaltaan parempien pohjapisteiden ansiosta.

Iloisia uutisia saatiin myös Kainuun kennelpiirin mestaruuskilpailuista . Mestaruuden voitti Kirjalan Sissi Suomussalmelta, jonka omistaa Jani Kyllönen ja koiraa ohjasi Janin vanhin poika Olavi Kyllönen. Pohjan lohkon odotetun kovatasoiseen kilpailuun Savukoskelle Sissin seuraksi olisi mahdollista saada vielä Sissin siskotyttö, mutta nähtäväksi jää onnistuuko.

Kävipä kilpailuissa miten tahansa, on meillä kaikilla hyvät odotukset syksyyn. Lintukannat näyttävät joka puolella kohtuu hyviltä, ja varsinkin pohjoisemmassa Suomessa. Mukavaa pyytösyksyä kaikille.  


























Möykky


Pentulaatikolta 3.6.2023

Hertta alias möykky pyöräytti myös vitoset 25.5. 

Synnytys sujui hyvin ja nyt viikon vanhat, 3 urosta ja 2 narttua nauttivat emänsä hyvästä hoidosta.

Kaikki pennut olivat varattuja ja uusille omistajille on ilmoitettu.

Vipon kaksi viikkoa vanhemmat pennut alkavat jo liikehtimään laatikkonsa ulkopuolella. Kolmen viikon iässä alkaa kiinnostamaan pienet nahistelut sisarusten kanssa ja ääntäkin alkaa tulla.

Matokuuristakin saatiin jo maistiaiset. Emä hoitaa hyvin ja ruokaa riittää.


Vipon vitoset 11.5.2023

62.s vuorokausi koitti ja vipotiina synnytti 5 pentua, työnimiltään Wilma, Wäinö, Jere, Aleksandra ja Loreen.

Emä voi hyvin sekä jälkikasvu. Vipotiina on huolehtivainen emo.

Uusille pennun ottajille on ilmoitettu eli kaikki näistä olivat varattuja.

Hertta


Hertta kävi riijuu reissulla Korpikujan Vili Vilperin luona 12 viikon lopulla. Lempi tuntui leiskahtavan molemmilla, ja astutus onnistui hyvin. Pentuja odotellaan syntyväksi Toukokuun lopulla.





HERTTA&VILIVILPERI

Tyttöjen juoksut alkoi

Vanhimmasta päästä kulovalkea lähti leviämään. Ensimmäisenä juosuun tuli Pösky pystykorva (myytti), joka saa pentuhommista olla jo rauhassa. Oman osansa on mummo sillä saralla jo tehnyt. Seuraavaksi tuli Vipotiina ajokoira (Rahka), joka astutettiin 10.3.2023 Ajolumen Jos nimisellä uroksella. Jos hoiti hommansa tyylikkään rauhallisesti, kuten herrasmiehen tuleekin. Pentuja odotellaan toukokuun puolivälin paikkeilla. Seuraavaksi alkoi tiputtelemaan Möykky pystykorva (Hertta). Hertalle astutusta suunnitellaan lähipäivinä. Saas nähdä kuinka onnistuu.

























22.3.2023


Talven selkä taittuu 5.2.2023

Talven selkä alkaa pikkuhiljaa taittua, ja aurinkokin pilkistää kevättä ounastellen.

Meillä koirat ovat saaneet "metsää" säännöllisesti. Soili käynyt latvalintuja pöllyttämässä Pohjois-Karjalan puolella pystykorvien kanssa, ja minulle ovat jääneet ajokoirien liikutus täällä kotinurkissa. Vanha "kahmu" Vipotiina käy kuin kello. Aina tapahtuu, kun irti löysää. Nyt lumien aikaan on jotakin eräksikin saatu, eikä vain ajatettu kuten syksypuolella sulan maan aikaan. Pääosin Rusakko kantaa on harvennettu.

Helenakin alkaa saada juonesta kiinni. Saman tapaisia elkeitä, kuin emälläänkin tuossa puolentoista vuoden iässä. Jänistä pitää liikkeellä useita tunteja, vaan ei ääntä tule kuin silloin ja tällöin. Mukava että viihtyy työmaallaan. Vielähän tässä on melkein kuukausi tehokasta jahtiaikaa jäljellä. 

Juoksuja odotellen.




































Möykky,höpö ja pösky



Talvea odotellessa

Suur-savon ajokoiramiesten perinteiset mestaruuskilpailut järjestettiin Juvalla 20.11.2022. Vipotiina lähti puolustamaan edellisvuotista mestaruuttaan hyvillä mielin, vaan parempia löytyi. No kolmas sija viidentoista koiran joukossa ykkösen (AJOK 1 75,71p) tuloksella ei ole huono. Saas nähdä onko Vipotiinan palvelijoilla ( Aku ja Soili) intoa lähteä vielä tällä kaudella kokeeseen.

Sitten sen meidän kuopuksen kuulumisia. 

Höpötiitti alias HerttaÄssä kasvaa viikko viikolta. Metsäretkiä on Soilin kanssa tehty lähes päivittäin. Aluksi Höpöä ei kiinnostanut, kuin meidän  runsas myyräkanta. Vaan nyt on kiinnostuksen kohteeksi löytyneet karkkoavat teeret, joiden perään on sännätty jo mahdottomia matkoja. Ensihaukku vaan vielä antaa odottaa itseään. Sitä odotellessa.

Lunta ei ole kuin härmä, pikku pakkasta ja järvien jäätymistä odotellaan.



Syyskuu 2022

Niinhän siinä kävi, kuten edellisessä päivityksessä ennakoitiin. Reissu Ruotsiin ja Suomen lappiin oli ainutlaatuinen.
Reissu alkoi Ruotsin Arvidsjaurista pohjoismaiden mestaruuskilpailuilla. Maastot ja maisemat olivat todella hienot, sijaiten Ruotsin vanhimmassa kansallispuistossa Reivossa. Siellä saa koiria tietyin edellytyksin harjoittaa, sekä kokeita pitää vaan ei metsästää.
Maaottelun voitti Ruotsi, Suomi kakkonen ja Norjan jäädessä viimeiseksi. Hertan koesuoritukset olivat hyvinkin keskinkertaisia. Koira oli selvästi vielä keskenkuntoinen, eikä vähiten 3,5 kuukautta sitten tapahtuneen pentumisen vuoksi.
Ruotsista suuntasimme Kuusamon kautta Lokkaan, missä metsämaisemat eivät yhtään hävenneet Ruotsin maille. Kolme sukupolvea koiria mukana. Myytti (mummo) Hertta (äiti) ja HerrttaÄssä 3,5kk metsästelimme joka päivä parisen viikkoa, ja Hertta kuntoutui silmissä. Haku ja seuraaminen paranivat hyvälle omalle tasolleen ja voitiin huoletta lähteä Ivaloon SM haukkuotteluun puolustavana mestarina.
Niin kuin aina tällaisissa kovatasoisissa kilpailuissa asiat ovat pienestä kiinni. Sunnuntaina tulosten selvittyä, oli Hertan lopullinen sijoitus toinen. Aluksi se tuntui pienoiselta pettymykseltä, mutta kun kotona pari päivää sitä makusteltiin, niin alkoi se jo hyvältäkin tuntua.











Hertan pentujen lähdöstä on nyt kulunut jokunen viikko, ja hyvin ovat uusiin koteihin sopeutuneet. Herttahan tietenkin ihmetteli, että miksi tuo yksi riiviö tänne jäi. Näinköhän ei kenellekään kelvannut! 

HerttaÄssä (kuvassa) on pitänyt huolen, ettei äiti ja mummo saa rauhassa makailla. Aina on jompaa kumpaa hännästä tai korvista kiskomassa. Ja kun on oppinut, että kohta palautetta tulee niin huutaa jo etukäteen toisen tullessa kurinpalautusta antamaan.

Hyvinhän Höpö (HerttaÄssä) on laumaan sopeutunut. Valtava palvomisen kohde Höpölle on suuri ja mahtava ajokoira Vipotiina. Hänelle pitää kumartaa ja osoittaa alamaisuutta ja kunniotusta aina tavatessaan.

Enää vajaat pari viikkoa ja meidän reissuun lähtö olisi ajankohtainen. Kolmen pystykorvan kanssa ensin otetaan vauhtia Ruotsin puolelta Arvidsjaurista, jossa Hertta kilpailee Pohjoismaiden mestaruudesta. Sitten pari viikkoa metsästellen Lokan tekojärven ympäristössä. Sitten vielä haukku-ottelu Inarissa, jonne Hertta pääsee puolustamaan viimevuotista mestaruuttaan. Aika ainutlaatuinen syksy tulossa.

Mukavaa syksyä kaikille.

 Hertan pienet 11.6.2022


Hertta se pyöräytti lauantaina viisi pentua, joista kolme poikaa ja kaksi tyttöä. Synnytys alkoi iltapäivällä ja koitos oli ohi puoleen yöhön mennessä. Pitkäänhän se kesti, mutta loppujen lopuksi kaikki meni hyvin Hertan hoidellessa homman kokemuksella varmasti. Syntymäpainot pennuilla oli 300-250 grammaa siis hyvän kokoisia virkeitä palleroita kaikki. 

Hertta on huolehtiva hyvä äiti, ja maitoakin tuntuu tulevan riittämiin pentujen  pyöreydestä ja tyytyväisyydestä päätellen.

Huomenna ikää pennuille tulee kolme viikkoa. Silmät ovat kaikilla auki, ja liikettä ja ääntäkin alkaa pentulaatikolla joka päivä enemmän olla. 

Huomenna edessä on myös ensimmäinen pentujen madotus, vaikka ei loisista viitteitä olekaan. Meillä pennut madotetaan kaksi kertaa ennen luovutusta uusiin koteihin. Äitikoira on myös madotettu tiineyden aikana säännöllisesti, joka antaa pennuille suojaa loisilta myös.

Pentujen uudet koditkin ovat tiedossa. Tyttö ja poika lähtevät pohjanmaalle Nivalaan sekä Pattijoelle. kaksi poikaa suuntaa etelään Uudellemaalle, ja yksi tyttö jää Hertta äidin ja Myytti mummon iloksi tai riesaksi kotiin.


















Hertta ja 3 viikkoiset

Hertta pyöristyy...


 Siltähän se näyttäisi, että ainakin jotakin olisi tulossa. Aina sama juttu, että  emmitään tuleeko vaiko eikö ja kuinka monta pentua. eihän tässä ole enää montaa päivää jännittää, kun synnytyksen pitäisi alkaa. toivotaan ettei ennen viikonloppua ala, että saavat kehittyä äidin mahassa mahdollisimman hyvin.

Hertan olemus on muuttunut. Välillä vetäydytään omiin oloihin, ja taas välillä ollaan hyvinkin rauhattomia eikä oikein missään ole hyvä. Halutaan takaisin sinne mistä on juuri tultu jne.

Toivotaan, että meitä olisi juhannuksena enemmän. 

Metsokorven Vesseli lemmenlomalla puumalassa

Vesseli kävi Hertan vieraana Puumalassa. Muutaman päivän vierailu tuotti tulosta, ja Vesseli hoiti osuutensa tyylikkäästi herrasmiehen varmuudella. Ensin pari päivää morsianta liehitellen, ja sitten asia toivottuun lopputulokseen. Pentuja odotellaan syntyväksi kesäkuun toisen viikon lopulla, joten heinäkuulla koiratalossa vilskettä riittänee.



































Hertta ja  vesseli


Suur-savon kennelpiirin vuosikokous 26.3.2022

Hertta Eräkoira

Tällaista tunnustusta ei meidän kennelissä ole aiemmin saatu. Kirjalan Hertta valitiin Vuoden Eräkoiraksi Suur-Savon kennelpiirin alueella. Hertta ei moisesta itse juuri korvaansa lotkauttanut, vaan antoi kuulua itsestään mukavalla ja pitkään odotetulla tavalla. Tupaan eilen tultuaan löytyi lattialta Hertan jäljiltä punainen tippa.

SIIS JUOKSUT ALKOI

Uroskin on jo viittä vaille valmiiksi katsottu. Ja jos kaikki menee hyvin, on pentuja odotettavissa kesäkuun puoliväliin mennessä.

Mitähän se Vipotiina odottaa

Yleensä viime vuosina Vipotiina on ollut se, joka meidän tytöistä juoksut aloittaa. Nyt aloitti nuorimmainen  ajokoira Helena. Pystykorva jo lähes mummoiässä oleva Myytti jatkoi, ja eilen mukaan liittyi vielä pystykorva Hertta. Mitähän mahtaa Vipolla olla mielessä, kun ei tipu ei sitten millään. Vai miettiiköhän, ettei noita riesoja(kotiin jääviä pentuja) ainakaan nurkkiin haitoille jää, kun olen moisia tekemättä. 

Vielä tässä toiveissa kuitenkin ollaan, mutta jos meinaa paljon viivästyä juoksut, saa Vipotiina huilia pennuista tänä keväänä.





29.1.2022 Lunta riittää

Niin ettei jäniksellä, eikä rusakollakaan ole hädän päivää koiran edessä. Rimppakintut menevät pintoja pitkin ja koirat kahlaa pohjia myöten, ajovautien ollessa 1-3km/tunnissa. Kyllähän se epäreilulta tuntuu, mutta nyt punnitaan koiran metsästysinto onko sitä vaiko ei. Vipotiina tänään puski hankea rusakon perässä pari tuntia, vaan passihenkilöiden huonoudesta johtuen saalis jäi saamatta.

Eilen käytiin pohjois-karjalan puolella pystykorvien kanssa latvalintuja katsastamassa. Ensin Myytti pöllyytteli  kahta eri teeriporukkaa, vaan arkoja olivat eikä ampumahollille päästäneet.

Hertta pääsi irti äitinsä jälkeen iltapäivällä suoalueelle, jossa metsoja oli tavattu jo aiemminkin. Niinhän Hertta sieltä metson löysi, joka antoi haukkua kolmessa eri kohdassa, vaan niin lyhyen aikaa ettei ampumahollile ehditty.

Tyttöjen juoksujahan meillä odotellaan. Tarkoitus olisi astuttaa Vipotiina (Rahka), sekä Möykky alias Hertta.









                                                                                    


vipo


Hyvää alkanutta vuotta 2022 

Sehän alkoi meillä ajokoirien osalta rusakko jahdeilla. Se on mitä mukavinta ja hektistä hommaa, missä tilanteet vaihtelevat nopeasti. Se vaatii koiralta myös osaamista tietyöskentelyssä, kun rusakko ei metsässä pitkään koiran edessä uppolumessa viihdy. Vaan tie kutsuu.

Pystykorville lunta alkaa olla jo liikaa, eikä kelkkaurilta juuri poiketa jos ei varmaa havaintoa linnusta saada. Jos näin onnellisesti käy, hämmästyttävän sitkeästi pieni narttukoirakin hajun perässä lintupuulle itsensä löytää päästäkseen mielihommaansa. Latvalinnustushan alkaa kohtapuoliin ja suvikelejä odotellaan , ei muuten ole koiralla menemistä noissa hangissa.

Suunnitelmissa olisi myös ajokoira Vipotiinan pennuttaminen keväällä. Pentueen isää on kovasti suunniteltu, vaan selvää ei ole vielä tullut. Jos Vipotiina vanhat kaavansa pitää, olisi juoksut tulevan kuun vaihteessa. Siihen mennessä pitäisi sulhanenkin selville saada.




















Ruunajoen Rahka&Rieskamaan Myytti


95,25p.

Mikkeli

12.12.2021












Suur-savon ajokoiramiesten mestaruuskisa 

Suur-Savon ajokoiramiesten mestaruuskilpailut käytiin 12.12.2021 Mikkelissä, kun ensimmäinen yritys viikkoa aiemmin jouduttiin siirtämään kovan pakkasen vuoksi. Vipotiinalle huili teki vain hyvää, kun sai rikki menneitä polkuanturoita parannella vielä viikon lisää. Koe käytiin 14 koiran kesken, ja tulostaso muodostui korkeaksi seitsemän koiran ajaessa ykkös tuloksen. Kuten kuvastakin voidaan päätellä ajeli Vipotiina kilpailun voittoon. Molemmissä erissä täydet 120 minuuttia ja pisteitä  95,25

Voittajaa ei palkintojenjako tilaisuudessa nähty, eikä näin päästy loimittamaan tuoreeltaan vaan se tehtiin myöhemmin kotona Puumalassa. Syynä tähän oli Vipotiinan toinen erä, joka meni pitkäksi koiran ajaessa yhtäjaksoisesti kuusi tuntia. Josko koira ajatteli, että kiinnihän ne taas kuukauden kumminkin pitävät niin ajetaan nyt kun on irti päästy.




Vipo


Uusiin koteihin lähtökuopissa

Ovat nuorimmat Kirjalan koirat Humu-Jussi ja Tuuma. Sisko ja sen veli tuntuvat ottavan ilon irti toisistaan, aivan kuin aavistaakseen eron olevan lähellä. Kyllä myllätään ja painitaan aina hereillä ollessaan. Ja kun väsymys saapuu, nukuutaan sopuisasti sylikkäin. Tuuma suuntaa kohti Joensuuta ja Humu-Jussi Pohjois-Savoon Kuopion kupeeseen. 

Onnea pennuille uusiin koteihin.






















Humu-Jussi ja Tuuma 7 vk


Kolmekymmentä vuotta siinä meni

Aluksi suuret kiitokset kaikille onnentoivotuksista, joita olemme saaneet ystäviltä,  tuttavilta ja varsinkin koiraihmisiltä rodusta riippumatta ympäri Suomen.

Kolmenkymmenen vuoden työ ja yritys palkittiin viimeinkin haukku-ottelussa Mäntyharjulla 2-3.10.2021 Kirjalan Hertan Voittaessa vuoden 2021 Haukkukuninkuuden. Vuosien varrella kirjalan koiria on Haukkuottelussa ollut kakkos ja kolmos sijoilla, mutta nyt päästiin ensimmäisen kerran korkeimmalle korokkeelle.

Hertan syksyn koitokset alkoivat Puumalan kokeella elokuun lopulla ykkösen tuloksella 76 pistettä. Seuraavana piirinmestaruuskoe Heinävedellä, josta kotiin tultiin voittajana ykkösen tuloksella 80 pistettä. Sitten vuorossa Idän Lohkon valinta Uuraisilla, jossa sijoitus kolmas 73 pisteellä joka riitti kolmen parhaan päästessä jatkoon Haukku- Otteluun Mäntyharjulle. Ja sehän päättyi parhaalla mahdollisella tavalla.

Hertalle ominaista tänä syksynä on ollut tasaisuus ja varmuus. Kokeesta toiseen on jaksanut punnertaa hyvän tuloksen vähilläkin linnuilla ja olosuhteista riippumatta. Eikä unohtaa sovi Soilin panosta koiran ohjaajana, joka on Herttaa kilpailuissa ohjannut koko syksyn. Meillä "työnjako" on ollut päällekkäisten kokeiden vuoksi Soili pystykorvat ja minä (Aku) ajokoirat.

Hertalle on paikka puolustamaan mestaruuttaan ensivuonna Inariin. Vaan mikä mukavinta on laajalla rintamalla tulossa nuorta verta lisää kilpakentille, niin Hertan pentujen sekä puolisisarusten joukosta. Osa nuorista koirista on jo kunnostautunut koekentillä. ja lisää on lupa odottaa.

Ajokokeet Vipotiinan kanssa aloitettiin piirin karsinnalla Rantasalmella, josta päästiin jatkoon Piirinmestaruuskilpailuun Heinävedelle. Kaikki alkoi hyvin. Jänis löytyi nopeasti ja ajokin kulki katkeamattomasti lähes erän loppuun saakka. Odotukset olivat korkealla toiseen erään lähdettäessä. Hakuaikaa jäljellä yli kolme tuntia ja oppaan mukaan pommin varma jänispaikka. Vaan kun pelikirjan sivut ja tähdet eivät ole kohdallaan toista jänistä ei koskaan löytynyt oli kohtalo jääminen kuudenneksi neljäntoista koiran joukossa ja karsiutuminen Idän Lohkon valinnasta.

Vaan tästä ei lannistuta, ensi vuonna uusi mato koukkuun.

















FI KVA FI MVA M-21 KIRJALAN HERTTA 

Syksy aluillaan.

Jahtikausi aluillaan ja meidän porukka vaan kotona Puumalassa, eikä pohjoisen metsäreissulla  kuten normaalisti. Syykin selviää ylläolevasta kuvasta. Pösky hoitelee pariviikkoisia pentujaan. Tyttö ja poika kasvavat kovaa vauhtia, kun äidillä maitoa tuntuu riittävän.

Onpahan ruskakuvia edes mitä katsella.

Möykky (Kirjalan Hertta) kävi Heinävedellä voittamassa piirinmestaruuden ainoalla ykkösen tuloksella 80p. Ja Jatkaa IDÄN Lohkon valintaan.

Rips'akan Roku kävi juhannus vierailulla


Roku tuli meille juhannusta viettämään Pöskyn (Myytin) vieraaksi. Roku osoittautui hyvätapaiseksi nuoreksi herrasmieheksi. Pari päivää tutustuttiin, ja odoteltiin oikeaa hetkeä. 

Roku on myös silmien ja polvien osalta tarkastettu ja terveeksi todettu. Vaikkakin silmien osalta tulos ei vielä tietokannassa näy.

Astutus onnistui hyvin 27.6 illan viiletessä. Pentuja odotellaan syntyväksi elokuun lopulla.

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI38102/19&ReknoE=fi34759/14


Kohti uusia seikailuja....  

Vipotiinan pennut tulevat parin päivän päästä kahdeksan viikon ikään. Yksi neiti jo viikonloppuna pakkasi tavaransa, ja muutti uuteen kotiin Tampereelle. Kaikki muutkin tekevät lähtöä viikon parin sisään, paitsi Helena joka jää meidän iloksi kotiin.

Pentutarkastuksessa käytiin viisi viikkoisina. Kaikkien purennat olivat moitteettomia, häntämutkia ei löytynyt ja muutenkin todettin koko porukka terveiksi. Mikrosirut saatiin niskanahan alle ja eläinlääkärin todistukset mukaan.

Pihalla vauhtia pennuilla riittää jo väliin liiankin paljon, Hoitotäti pystykorvatkin on ajoittain hätää kärsimässä. Painiottelut  yksi vastaan puoli tusinaa tuntuu ja näyttää sivusta seuraajan silmissä vähintäänkin epäreiluilta. No siinäpähän saa emäkoira Vipotiinakin omaa aikaa ja huilailla.

Emä ei imetä enää pentuja, kuin satunnaisesti. Pennut saavat ruokaa neljästi päivän aikana ja aina ruokailuun kutsutaan pillillä. Toiveissa olisi, että pillitys jäisi takaraivoon, ja siitä olisi hyötyä tulevaisuudessa.

Onhan se taas yksi ajanjakso meillä kohta ohi. Pihapiiri hiljenee ja asettuu vakiintuneisiin uomiinsa. Paljon onnea pennuille uusiin koteihin. Toivottavasti tuotatte uusille perheenjäsenillenne unohtumattomia hetkiä ja elämyksiä puolin sekä toisin.

Railakasta valpuria!


No niin, tänään Vipotiinan pennuilla kolmeviikkois synttärit. Kaikki kahdeksan pentua ovat virkeitä ja voivat hyvin. Silmät ovat koko porukalla jo auenneet. Aukeamisessa oli yllättävänkin paljon aikaeroa. Ensimmäisen ja viimeisen väli oli viitisen vuorokautta. Olisiko johtunut siitä, että toisella oli kovempi kiire kasvaa kokoa, niin silmien aukeaminen jäi viimeiseksi. Siis tällä hetkellä suurimman tytön silmät näkivät päivän valon viimeisenä.

Muutenkin eroja alkaa näkyä, liikettä tulee päivä päivältä enemmän. Ja varsinkin ääntä alkaa pentulaatikolla olla jo välillä emällekin riittävästi, joka enemmissä määrin vetäytyy omiin oloihinsa syrjemmälle tarkkailemaan tilannetta. 

Tänään on vielä myöhemmin illalla pennuilla edessä punnitukset, ja sen jälkeen jokainen saa ensikertaa matolääkkeen mahdollisten loisten häätämiseksi. Mikään ei viittaa loisiin, sillä narttu on madotettu säännöllisesti, ja kantoaikana vielä eksra tiheään. Mutta varmuuden vuoksi kuitenkin. pennut saa uuden matolääkituksen vielä ennen lähtöä uusiin koteihin.

Nyt alkaa pennut olla jo sen ikäisiä, että niistä jotain näkemistäkin on. Varmaankin uusia pentujen omistajia alkaa viikon parin sisään pihaan kurvailla tulevia perheenjäsejiään katsomaan, mikä on enemmänkin suotavaa. 

TERVETULOA!

Vipotiinan synnytysurakka 7.4.2021


 Pari vuorokautta ennen laskettua aikaa koira lakkasi syömästä, ja vetäytyi pentulaatikkoonsa huokailemaan.

Noin vuorokausi siitä alkoi urakka. Ensin tuli urospentu, sen jälkeen 4 narttua ja loput 3 poikaa viimeisinä.

Kaikki pennut sekä emä voi hyvin.  Poikkeuksena edellisiin pentuihin Vipo ei poistu pentulaatikosta juurikaan, kuin tarpeilleen.  Ruokakin tarjoillaan rouvalle suoraan kuonon eteen.

 Vipo  hoitaa hienosti jälkikasvuaan  ja kyllähän tuossa porukassa työmaata riittääkin.

Uudet kodit pennuille on jo viimeistä varmistusta vaille valmiit.


















Vipo 24.3.2021

Vipotiina kevätillan kävelyllä... 














Vipotiina astutettu 6.2.2021




Isä:FI KVA-AJOK
Hukattoman Häijy-Poju

Emä:FI KVA RuunajoenRahka

Yhdistelmäluokitus:1/A  

https://www.ajokoirajarjesto.fi/astutukset-ja-pentueet/astutukset/

-lisätietoja ajokoirajärjestön astutuspalstalta.


Tätä tulevaa pentuetta voi varata, ja tietoa tästä saa kertoilla eteenpäin. Kotiin jää pentu kasvamaan....

TALVI TULI

Joulun pyhät meni, ja koiratkin sai huilitaukonsa riistalle kuuluvan joulurauhan myötä.

Nyt on koko alkuvuoden sää suosinut pystykorvilla metsätreenejä linnun haukutuksen merkeissä. Haukuttavaa meillä kotinurkissa on löytynyt lähes joka reissulla ihan mukavasti.

Ajokoirille aika on ollut vuoden kiireisintä aikaa. Kilometrejä on tullut kymmeniä molemmille lähes päivittäin. Vähintäänkin joka päivä on jompikumpi ollut työmaallaan. Nyt kun kokeet on lähes kokonaan peruttu vallitsevan tilanteen takia, on keskitytty täysillä jahtihommiin. Jänistä ja rusakkoa on molemmille saaliiksi saatu, mutta suurinta osaa on "ammuttu" kännykkäkameralla videoiden merkeissä. Jos vaan säät sallivat jahtiajan juhlaa jatkuu vielä puolitoista kuukautta.

No tyttöjen juoksujakin aletaan pikkuhiljaa odotella. Tarkoitus olisi Ajokoira Vipotiina (Rahka) astuttaa. Mahdollinen sulhanenkin olisi jo melkein valmiiksi katsottuna.

Pystykorvista on ajatuksena astuttaa Pösky (Myytti), joka todennäköisesti näin tekisi viimeiset pentunsa.  Hertalle taas olisi tarkoitus antaa lepovuosi pennutuksen suhteen.

Tällaisia ajatuksia Kirjalan Kennelissä tällä hetkellä. Tosin pidätämme oikeuden muutoksiin. ;o)



































OIKEIN HYVÄÄ JOULUA JA TULEVAA UUTTA VUOTTA 2021


Menneen kesän kuvia...

Syyskuun maisemaa...
















Syksy kääntyy talveksi 16.11


Vaikka lunta ei meillä Etelä-Savossa vielä näykään. Koleaa ja tuulista tosin, siis talven merkit sentään ilmassa. Koiratalolla elämä on asettunut rauhallisiin uomiinsa pentujen lähdettyä uusiin koteihin. Kaikki äitikoirat ovat kuntoutuneet hyvin pennutuksesta, ja fyysinen kuntokin on nyt metsästyskauden tässä vaiheessa parhaimmillaan. Kaikki ovat saaneet metsää, niin jahdin, kuin kokeidenkin merkeissä. Ajokoira Vipotiina selvitti itsensä piirin karsinnasta voittajana jatkoon, mutta siihen tie tällä kertaa tyssäsi. Pystykorvat piirimestaruuskilpailuissa Hertta kakkonen ja Myytti neljäs. Myytti olisi päässyt Idän Lohkon valintaan, jollei korteheinä olisi puuttunut peliin mennen koiran henkitorveen juuri kilpailun alla. Onneksi taitava eläinlääkäri sai heinän poistettua, mutta Myytti sairauslomalle Reissuunkin koirat ovat päässeet, ja varsinkin pystykorville lapissa oli haukuttavaa vähintääkin riittävästi. Ajokoira Vipotiinan jahtikausi on vasta noin puolessa ja parhaat jahtiajat lumien myötä vasta tulossa. Kuusamossa kuuluu jäniskanta olevan hyvä, joten sinne kohta suunnataan. Pennuista olemme saaneet mukavia uutisia. Vanhemmille pystykorville on saatu jo useita pudotuksia laajalla rintamalla. Viimekesän pennutkin osoittaneet varhaiskypsyyttä kiinnostuksen myötä kanalinnuille. Ajokoiran pennutkin antaneet kyytiä jänikselle, toiset haukkuen ja toiset vielä suutaan aukaisematta. On ollut ilo kuulla kuinka te nuorten koirien uudet omistajat olette jaksaneet touhuta koirienne parissa. Hyvää loppuvuotta kaikille hienon harrastuksen parissa.      


KENNELPIIRIN VUOSIKOKOUS TERVEISET 1.8.2020

Myytti palkittiin Suur-savon kennelpiirin vuosikokouksessa.

Palkinnot olivat : paras käyttökoiranarttu, paras kotimainen metsästyspystykorva ja taulupalkinto (kiertopalkinto) piirinmestarille.

Myytti ja Hertta pennunteko puuhissa

Emäkoirat voivat mainiosti ja kaikki koiranpennut on jo saaneet uudet kodit










Myytin pennut

Myytti aloitti työnsä 18.7. illalla 

Sieltä syntyi 5 reipasta tyttöpentua.

Hertan pennut

Hertta pyöräytti pentunsa  24.7 illalla .

Maailmaan putkahti tyttö ja poika, isoja pentuja molemmat.

VIPOTIINAN LONKAT JA KYYNÄRÄT 

Vipotiina kävi kesäkuussa kuvauksissa ja tulokset tulivat tosi nopeasti.

Koiranpennut luovutusiässä :                  Ainokaisa, Aimo, Elise, Lola  ja Luna               



Pystykorvat eli Hertta 19.5.2020 (mustanlammin luoti) ja Myytti 18.5.2020 (knihtin sappo) kävivät sulhastensa luona vierailemassa.

Vipotiinan synnytys 14.4.2020



Vipo aloitti pentujen teon laskettuna aikana ja huomaavaisena koirana aamulla ja arkipäivänä klo 07.

Ensin putkahti maailmaan ainut uros. Severi olikin pennuista suurin painaen 520 gr. Puoleenpäivään mennessä  oli pojalle kaveriksi syntynyt vielä neljä tyttöä, joista pienin 490gr. Vipo sanoi, "että eiköhän tämä ollut tässä". Ja  näyttää siltä, että johan tässä nälkäkin alkaisi olla.

Työnimeksi  pennuille annettiin äitinsä nimen viitoittamana : Suikka, Sukka, Suisukka ja Sessitär. Ja Severi poika.

Uudet pennunottajat saavat nimetä pentunsa itse. Kaikki koirat on varattu ja tuleville pennun omistajille on asiasta kerrottu.

Nyt muutaman päivän ikäiset koiran alut vaan syövät ja kasvavat uniensa välissä, vipo hoitaa jälkikasvuaan hyvin eikä poistu laatikosta kuin tarpeilleen ja syömään. 

Talonväki rupesi ulkoilutarhan tekoon....






                        

4.4.2020 Vipotiina




















31.3.2020


Vipotiinan masun kasvatusaikaa.....

Nyt alkaa näyttämään siltä että parin viikon kuluttua jotain tapahtuu. Rahka syö hyvin kahdesti päivässä ja alkaa maha pyöristyä ja tissit löytyä.

Tulevaan "pesään" on aloiteltu tutustumaan ja koiratalo tuntuu mukavalta paikalta siitäkin.

Ultrassa ei ole käyty, kyllähän se sitten selviää mitä tuleman pitää....















Suur-Savon ajokoiramiesten kokous 11.3.2020


Suur-Savon ajokoiramiesten vuosikokous pidettiin Mikkelissä, jossa palkittiin menestyneitä koiria 2019.

Meidän Ruunajoen Rahka (Vipotiina):

Vuoden Koira ja paras narttu ja KVA

Vipotiina  huilailee pentujaan odotellessa....

11.2.2020 PEETHOOVENIN SINFONIA


Tänään on astutettu Vipotiina (Ruunajoen Rahka)  kuvassa hieman hämillään, mitä on tapahtunut. FI32633/15 Uroksella Ajotaiturin Peethooven FI 34432/16

Astutus onnistui hyvin, ja pentuja odotellaan. 

Olit sitten kokenut harrastaja tai  ensimmäistä koiraasi suunnitteleva, jota yhdistelmä kiinnostaa. Soittele Soilille tai Akulle  tai laita viestiä SP:llä                                                                                                           












Talvi on ollut erinlainen


Ainakin lumien suhteen ja pakkasten...

Nyt on jo kovasti merkkejä alkaneesta juoksusta ensimmäisellä nartulla ja odotellaan että se tarttuisi toisiinkiin. Suunnitelmissa on astutuksia.


Hillevi ja möykky ja vipotiina sekä siru joulun odotus tunnelmissa.....

14.12.2019 RANTASALMI AJOKOE

Rahka eli vipotiina lähti tavoittelemaan sulan kelin tulosta sekä palkintona ollutta joulukinkkua.

Vipo ajelikin kisan voittoon pistein AJOK 1 85,79 ja toi kinkun kotia.

Ensimmäisen erän metsäjänis oli antanut vipolle jokikylpyjä koiran jouduttua uimaan perässä.

Toisen erän ajettava oli rusakko josta ajoa kertyi 111 min. 



Tällä suorituksella se saavutti käyttövalion arvon.





Suur-Savon ajokoiramiesten AJOK -mestaruuskoe 6.12 .2019 Juva

Rahka alias Vipotiina lähti hakemaan puuttuvaa sulan kelin ykköstä käyttövalion arvoon, vaan rahkeet eivät aivan riittäneet. Tuloksena AJOK 2 68,71p. Kokeeseen otti osaa 19 suomenajokoiraa ja yksi beagle. Vipotiina sijoittui kisassa mukavasti toiseksi.

RUUNAJOEN RAHKA ELI VIPOTIINA KOKO KAUDEN AJOKOKEESSA .

JUVA 22.11 PALJAS MAA

Vipotiina starttasi Juvalla sijaitsevaan maastoon sulan kelissä ja keli olikin hyvä.

Kokeen lopputulokseksi tulikin AJOK1 78.21 p.

Ensimmäisessä erässä  vipo ajeli 82 min. 

Toisessa erässä se ei pystynyt ajamaan kuin 109 min. koska pupu ei enää jaksanut juosta joten koira toikin sen tuomareille palkinnoksi.





Suur-savon ajokoirien PM-karsinta Kerimäki 28.9.2019

Vipotiina starttasi sulan kelin kokeisiin ajaen Ajok 0 27,38.Sij. 4/8

IDÄN LOHKOVALINNAT 28-29.9.2019













Siilinjärvellä pidetyissä kokeissa oli pösky 6.

Lauantaina LINT2 69p/su LINT2 67

SUUR-SAVON PIIRINMESTARUUS KILPAILUT 7-8.9.2019

Rieskamaan myytti eli alias pösky kävi Mäntyharjun

linnunhaukkukokeissa 7-8.9.2019.

Pohjillahan pöskyllä oli syksyn 24.8. kokeessa haukuttu LINT1 75p. (Puumala)

Lauantain 7.9. tulos LINT1 79p.

Sunnuntaina LINT1 84p.

Pösky valittiin jatkoon idän lohkoon , piirinmestaruus tuli samalla ja kruunuksi kaikelle ;siitä tuli kaksoisvalio.
































Elokuun iloja...

Pienet koirat kasvaa silmissä ja Hertta hoitaa antaumuksella ja hienosti....









Hertalle pennut 4.8.2019

Sunnuntai aamuna alkoi tapahtua.

Päivän mittaan tulla tupsahti maailmaan 5 pystykorvan pentua.

Näistä ensimmäisenä tulla rynnisti ainut uros ja loput olivat tyttöjä.

Hertta on tykästynyt jälkikasvuunsa ja hoitaa näitä antaumuksella. Kaikki pennut ovat tomeria, tasakokoisia ja reippaita.

Kaikille pennuille on koti varattu.





4.7.2019  Hertta ultrassa

Ultrassa käynti tuotti mukavia uutisia:pentuja on tulossa. 













31.5.2019 Hertta astutettu

.

Hertan sydämen sai Varpaisjärven komein koira eli Metsokorven Rekku toukokuun viimeisenä päivänä aurinkoisessa kesäsäässä.

Pentuvarauksia otetaan vastaan.

12.5.2019


Rahka eli

VIPOTIINA

sai tulokset Ataxia testistä :

normaali







Ruunajoen Rahka eli Vipotiina on ajatuksissa astuttaa seuraavaan juoksuun.

Urosta on jo katseltu ja terveystarkastuksiin (lonkat&ataksia) mennään lähiaikoina samalla kun rokotukset uusitaan.

Otamme pentuvarauksia vastaan.



HERTTA PEVISASSA 9.3.2019


Pevisa tarkastuksessa ilmeni että silmät ok ja polvet 0/0




Talvi kauneimillaan....

12.1.2019

 Jäniksen ajokoe Mikkelin Harjunmaassa. 

Vipotiina ajeli talvisissa olosuhteissa 2. lumiykkösen AJOK1 90,76












5.1.2019 AJOKOE PUUMALA


Lunta riitti (50cm) Puumalan erämiesten ajokokeissa yllin kyllin. 8 koiraa starttasi kisaan joista kettua tavoitteli 4 koirakkoa. Vipotiina osallistui jäniskokeeseen ajaen kokeen voittoon ainoalla ykköstuloksella AJOK1  84,46.



ONNEA UUTEEN VUOTEEN!






Nyt kun joulut on juhlittu ja lunta on saatu mukavasti, on aika siirtyä hiihto/potkuri lenkeille kera koirien.

Suunnitelmissa oli järjestää LINT kokeet  (12.1.2019) ja koko ajan lisääntyvä lumi tekee kokeen pidon mahdottomaksi. 

Ajokoirat ei lumesta lannistu ja niiden parissa mennee loppukausi mukavasti.


Mukavaa ja kiireetöntä joulun odotusta kaikille! 

TASSUT KOHTI UUSIA SEIKKAILUJA

Varma, Voima ja Viitapiru jättivät kotipesänsä 3-5.11 ja Myytti pääsi kuntoutumaan metsäreissulle Kainuuseen.


 

Kaikille pennuille on muutto edessä

Nyt varmistui 3.n pennun ottaja joten kaikki pienet pääsevät kuun vaihteessa uusiin koteihin.

Pentulaatikossa alkaa olla ääntä ja elämää yllin kyllin.

Eilen aurinkoisen ja lämpimän päivän kunniaksi ulkoiltiin  pihatarhassa eka kerran.

UROS PENTU VAPAANA

Kuinka ollakkaan, tilanteet toisen poikapennun osalta muuttuivat ja tämä olisi nyt mahdollista varata. Ota ihmeessä yhteyttä ja/tai kerro eteenpäin mikäli tiedät jonkun olevan koiraa vaille.

Kohta kuukauden vanhat pennut on eläväisiä, reippaita ja pientä nahistelua opetellaan sisarusten kesken. 

Myytti sai pennut 

Perjantaina 14.9.2018 alkuyöstä pyörähti pöskylle 3 pentua. Emä voi hyvin ja hoitaa hienosti jälkikasvuaan.

Työnimiksi naperoille annettiin Ville, Galle ja Elli.

Kaikki pennut on varattu.

IDÄN VALINTA LIEKSA 22-23.9.2018

Hertta (eli möykky) oli 4.s. (la lint3 60p.)Ensimmäinen varakoira haukku otteluun.

PM koe 1-2.9.2018

Hertta se lähti piiriin...

Kerimäki 1.9.2018 LINT 46p.

Heinävesi 2.9.2018 LINT 42p.

Hertta valittiin kolmanneksi koiraksi idän lohkovalintaan.

Hertta ultrassa 27.8.2018


Käytettiin Möykky ultrassa kun ei ruvennut näyttämään merkkejään että pentuihin päin olisi.

Harmittavasti eläinlääkäri totesi että pentuja ei ole tulossa.

Nyt sitten treenaamaan syksyn seikkailuihin....

Koiranpentuja odotellessa...

Sillä välin pientä valmistelua eli koirankoppia rakennellaan.

Pöskyllä aikaa olla hyvä masu, ainakin kooltaan. Se ei peittele  toisin kuin Möykky tulevia pentujaan. Kaikki merkit viittaa kuitenkin siihen ,että molempien astutus on onnistunut.

Pösky 

Möykky

Koirankoppi

ASTUTUKSET

Kirjalan Hertta "möykky" & Urrauksen rk. aatu 12.7.2018

Rieskamaan Myytti "pösky" & Vattuahon roope 13.7.2018

Rieskamaan myytti

Kainuun lahja Etelä-savon metsämaille

Myytti eli "Pösky" tuli kuumana kesäpäivänä Suomussalmen saloilta . Mittarissa oli n.30 plussaa kainuussakin.


Ollessaan 3kk vanha koira aiheutti meille ylimääräisiä sydämen tykytyksiä nielaisemalla silmätippapullon korkin. RTG:ssä mitään ei muovisesta korkista näkynyt, ja elo jatkui normaalisti. kolmen viikon kuluttua koiran olo muuttui tuskaiseksi, mutta onneksi korkki "syntyi" seuraavan yön aikana onnellisesti luonnollista tietä.

"Pöskyä" voisi kuvailla: Rautahermoinen viilipytty ja tavallaan myös määrätietoisen omapäinen.

Enemmän "pösky" on Soilin koira. Suurimmat maineteot ovat he keskenään saavuttaneet.

Kirjalan Hertta

Elohopeainen tehopakkaus

Hertta syntyi marraskuisena iltana 3 veljensä jälkeen vihoviimeisenä  ja huuti tullessaan:"jätkät,pois tieltä" Emme olleet ajatelleet jättää koiraa  Myytin ensi pentueesta meille, mutta silti "Möykky" jäi. Aku perusteli että se oli antanut sydämensä hänelle. Se toimi.

Ensimmäiset opetteluretket koko loppukesän ja alkusyksyn metsässä olivat "Möykyn" kanssa yhtä haukkua. jos retki kesti tunnin, niin siitä ajasta haukuttiin 50 minuuttia. Haukun kohteena lähes poikkeuksetta joku pikkulintu. Vaan tyvestähän puuhunkin noustaan. Metsästyskauden alkaessa oli Hertta juuri sopivasti 9kk ikäinen. Pikkulintujen haukkuminen oli vähentynyt. Ja kun tyttö haukkui "alas" itseään suuremman metson, oli ajatus sinetöity.

"Möykky" on hyvin vilkas ja äärimmäisen sosiaalinen koira. Kilpailee emänsä tavoin VOI luokassa.

Rahka ruunajoelta eli  VIPOTIINA 

Pupujen " kaveri"

Ruunajoen Rahka, kotoisammin "Vipotiina" saapui meille kesällä 2015 lajitoverinsa Kaisan kaveriksi.

3kk ikäisenä sai rusakko ensimmäisen kerran kyytiä vipotiinalta. Sen jälkeen on Vipsun ajoa meidän lisäksemme saaneet kuulla jänikset sekä ketut.

Vipsu on hyvin työmaallaan viihtyvä koira.

Kotioloissa Vipotiinaa voisi kuvailla fiiniksi leidiksi.

Nyt,ollessaan kohta 3 vuotias on vipo jättänyt kettuajot kokonaan pois ja jänis/rusakko on sen päälaji. Ajot alkavat kestää jo parhaana päivänä yli 5h, ilman suurempia katkoja .

Ajankohtaiset kuulumiset

Kirjalan Hertta 6.5.2017

Koiranäyttely Sulkava

sert,rop

Ruunajoen Rahka 6.5.2017

koiranäyttely Sulkava

avo H

Rieskamaan Myytti 27.5.2017

koiranäyttely Kerimäki

eri

Kirjalan Riku 11.6.2017 koiranäyttely Kuusamo                                           

EH

Kirjalan Hertta 1.7.2017

koiranäyttely Tuusula

Rieskamaan Myytti  EH


Rieskamaan Myytti 28.1.2018  koiranäyttely  Kuopio SA                                                            Rieskamaan   Myytti 1.4.2018 koiranäyttely Imatra ERI

- 2.4.2018 koiranäyttely Imatra  SA, VASERT

Kirjalan Hertta 1.4.2018 koiranäyttely Imatra SERT ,ROP 

-2.4.2018 koiranäyttely Imatra VARACACIB     

Rieskamaan Myytti koiranäyttely Mikkeli  12.5.2018 ERI

Rieskamaan Myytti koiranäyttely Siilinjärvi 19.5.2018 SERT, ROP,                                                                                                                                                 

sert,rop

LINNUNHAUKKUKOKEET

Kirjalan Hertta

Kitee 1 1.11.2016 AVO1 77 p.

Hamina 18.12.2016 VOI3 64p.

Miehikkälä 14.1.2017 VOI3 64p.

Ruokolahti 22.1.2017 VOI1 78p.

Kouvola 11.2.2017 VOI2 70p.

Heinävesi 2.9.2017 VOI1 78p.

Mikkeli 23-24.9.2017 VOI1 91p.(VOI2 70p)KVA

Uurainen 7-8.10.2017(Haukku ottelun valinta ITÄ) VOI2 68p.(VOI0 28p.)

Kajaani 11.11.2017 (METSOPOIKA) 3.s VOI 3 60p.

Puumala 6.1.2018 VOI3 63p.

Savonlinna 1.9.2018 LINT0 42p.

Heinävesi 2.9.2018 LINT0 42p.

Lieksa 22.9.2019 LINT3 60p.

Lieksa 23.9.2018 LINT0 49p.

Mikkeli 5.9.2020 LINT3 59P.

Ruokolahti 6.1.2021 LINT0 9p.


 Rieskamaan Myytti

Ruokolahti 3.1.2017 AVO 1 78p.

Mikkeli 20.8.2017 VOI 3 55p.

Kitee 26.8.2017 VOI 2 71p.

Mikkeli 23-24.9.2017 VOI 2 68p.(47p)

Hamina 17.12.2017 VOI 0 8p

Puumala 6.1.2018 VOI0 8p.

Ruokolahti 18.11.2018 LINT0 17p.

Puumala 24.8.2019 LINT1 75p.

Mäntyharju 7.9.2019 LINT1 79p.

Mäntyharju 8.9.2019 LINT1 84p.(Piirinmestari)

Mikkeli 5.9.2020 LINT3 50P.

KVA

Hertta alias "möykky" haukkui itsensä piirin kisoissa valioksi. (23-24.9.2017)

MVA

Hertta  neljällä näyttelykäynnillä suomen muotovalioksi. 

Kennelpiirin vuosikokous 25.3.2018

Hertta palkittin parhaimmaksi metsästyspystykorvaksi.

19.5.2018

Myytti MVA


Syksyn metsäreissut uusiin puihin...

Näin kävi, tyttöjen juoksut alkoi.

Hertta eli möykky aloitti ja Myytti eli pösky matki heti parin päivän päästä...

(Oltiin jo suunniteltu syksyn linnustusreissuja hieman etemmäs, mutta taidetaan jäädä näihin kotinurkkiin.)

Sulhasia on alustavasti katseltu molemmille. Ratkaisut ovat vielä pientä "viilausta" ja "siunausta" vaille.

Ennenkaikkea nyt  nautitaan suvesta ja kesästä ja kuunnellaan mitä tuuli kuiskailee...

Puumalasta 2.7.2018


Ajokokeet

Ruunajoen Rahka


AJOK (piirimestaruuskoe) paljas maa AJOK-0 23,71 Kangasniemi 3.10.2020 HYTÖNEN TUOMO 


AJOK paljas maa AJOK-2 66,50 Juva 26.9.2020 KORHONEN SARI 


AJOK paljas maa AJOK-1 85,79 Rantasalmi 14.12.2019 MALMBERG OLAVI 


AJOK (jäsentenvälinen) paljas maa AJOK-2 68,71 Juva 6.12.2019 TAKKINEN JUKKA 


AJOK paljas maa AJOK-1 pitkäkoe 78,21 Juva 22.11.2019 MALMBERG OLAVI 


AJOK paljas maa AJOK-0 27,38 Savonlinna 28.9.2019 SAUKKONEN JOUKO 


AJOK lumi AJOK-1 90,79 Mikkeli 12.1.2019 SANISALO JORMA 


AJOK lumi AJOK-1 84,46 Puumala 5.1.2019 HEISKANEN HEIKKI 


AJOK lumi AJOK-2 pitkäkoe 66,00 Puumala 19.1.2018 MALMBERG OLAVI